29. toukokuuta 2011

Aikuisenakin oppii – kotialouskursseilta taitoja ja eväitä arkeen

          Aikuisoppijat keittiössä – täsmäkursseja ja taitojen hiomista

Kotitaloustaitojen oppiminen ei pääty peruskouluun. Ruuanlaitto harrastuksena on yhä suositumpaa ja monet haluavat kehittää taitojaan aktiivisesti myös aikuisena. Tähän haasteeseen työväen- ja kansalaisopistot vastaavat. Osa opiskelee yhden illan verran, toiset jäävät koukkuun ja käyvät monilla kursseilla. Kolmas valitsee pitkäjänteistä opetusta koko vuodeksi.

                   Minna Vierikko pitää haasteista

Minna Vierikko aloitti työväenopiston kotitalouskursseilla käymisen vaimonsa innoittamana. Ensimmäisestä kurssista, aiheena Thaimaan ruokakulttuuri, on nyt kaksi vuotta ja ruoanlaitosta sekä ruokakursseista on tullut pariskunnalle yhteinen harrastus.
Tänä keväänä Minna on myös osallistunut kursseille yksin ja kurssikertojakin kertynyt keväälle yli kymmenen. Pääasiassa kurssit ovat olleet yhden illan kestäviä, mutta mukaan on mahtunut muuan muassa voileipäkakku-kurssi, joka järjestettiin kahtena peräkkäisen iltana.
Minna kuvailee aiempaa ruoanlaittokokemustaan: ”Laitoin ihan perusruokaa ja kotiruokaa”. Hän sanoo kotona oppineensa perustaidot ja kokemusta ruoanvalmistuksesta suuremmille joukoille on tullut ainejärjestö- ja osakuntatoiminnassa. Minna muistelee olleensa aiemmin ehkä hieman arempi kokeilemaan uusia ohjeita ja luottaneensa vähemmän omiin taitoihinsa.
Ruokakursseille osallistuminen on tuonut mukanaan varmuutta omaan työskentelyyn. Samoin töiden suunnittelussa hän kokee kehittyneensä. Maustaminen ja ohjeiden varioiminen sujuu nyt helpommin, ja luovuuttakin uskaltaa ruoanvalmistuksessa käyttää enemmän. Kurssit ovat myös lisänneet elintarviketietämystä sekä tuoneet uutta tietoa ruoanvalmistusmenetelmistä. Minna kokee kehittyneensä mielettömästi näiden kahden vuoden aikana, ja ruoanlaitosta on tullut mukavampaa itseluottamuksen ja varmuuden kasvettua.
Ruuanlaittotaidoista iloa ystäville
Ruoanlaitto onkin pariskunnalle mielekästä yhteistä tekemistä. Ruoanvalmistustaidot eivät suinkaan jää vain kursseilla harjoitettaviksi, sillä kotona kokataan usein ja ystäviä pyydetään illallisille. Kursseilta saadut ohjeet pelastavat usein myös tutulta arkipäivän kysymykseltä, että mitä sitä oikein tänään syödään? Jo kokeiltuja ohjeita on helppo ottaa kotonakin käyttöön ja reseptiarkisto alkaakin olla kattava – ohjeita löytyy joka tilanteeseen. Minna kertoo, että monesti käy niin, että valmistaessa ruokaa kurssiohjeista tulee mieleen jokin opettajan kertoma vinkki, joka puolestaan helpottaa työvaiheen suorittamista.
Parasta antia kursseista monelle ovatkin ne myöhemmin kotona tulleet onnistumisen kokemukset ruoanvalmistuksesta. Käymistään kursseista Minna mainitsee pasta- ja makkarakurssit sellaisina, joissa tuli opittua jokin ihan erityinen taito. Pastakurssin jälkeen kotiin hankittiin pastakone ja se on jo ollut monta kertaa käytössä.
Lyhytkursseilla täsmätaitoja
Minnan mielestä lyhyet kurssit antavat hyvän mahdollisuuden taitojen oppimiseen ja kehittymiseen. Hän valitseekin usein valmistettavista ruoista sellaisia, joissa voi haastaa itseään ja oppia jotakin uutta. Minna tuo esille, että kursseilla on turvallista kokeilla uutta, sillä paikalla on opettaja, jolta voi kysyä epävarmuuden hetkellä. Parasta antia kursseilla onkin juuri se, että pääsee kokeilemaan erilaisia ohjeita, maistelemaan valmistettuja annoksia sekä jakamaan kokemuksia muiden kurssilaisten kanssa. Oppimista edistää myös se, että monesti kurssin alussa saa aiheesta teoriatietoa ja erityisen tärkeänä Minna pitää palautekeskustelua, jota käydään ruokailun aikana.
Minnalle lyhytkurssit sopivat myös siksi, että yksi ilta on helpompi saada kalenteriin sovitettua ja siihen myös sitoutuu eri tavalla. Tämän innokkaan kokkaajaan listalla on vielä taitoja, joita hän haluaa harjaannuttaa. Kalankäsittelyyn Minna toivoisi saavansa lisää oppia, samoin hiivataikinoiden teko tuntuu hieman vaivalloiselta. Veitsenkäsittely vaatii vielä harjoittelua ja kotona on tarkoitus jatkaa ateriakokonaisuuksien suunnittelua. Lopuksi Minna naurahtaa ja toteaa, että “Meillä minä harrastan ruokakursseja ja vaimo harrastaa ruoanlaittoa”. Yhteiset ruokakurssit jatkuvat siis tulevaisuudessakin ja Minna odottaa innolla syksyn kurssiesitettä. Saa nähdä meneekö kevään kymmenen kurssin ennätys rikki!

                  Elina Marttinen hioo ruuanvalmistuksen perustaitoja
Hyväksi kotikokiksi -kurssin ensimmäisen osan suoritti 12 opiskelijaa ja kevään jatko-kurssilla on mukana edelleen 10 opiskelijaa. Elina Marttinen on yksi heistä.
Elina pyysi lahjaksi ruuanlaiton kurssia, kun kotona kuitenkin tekee joka päivä ruokaa.  Kurssin annista hyötyykin koko perhe: 1- ja 3-vuotiaat lapset sekä mies. Elina halusi nimenomaan pitkälle kurssille, jotta opettajalta voisi kysyä myös viikon aikana eteen tulleista asioista.  Pitkällä kurssilla oppia ruuasta tulisi pintaa syvemmältä.
Ennen kurssia Elinan pastakastike syntyi pussista ja makaronilaatikko samalla reseptillä. Pelko epäonnistumisesta rajoitti valmistettavien ruokien määrää ja eineksiä kului.  Tavoitteekseen Elina asetti ennen kurssia ottaa opitut taidot heti käyttöön omassa arjessaan. Harjoittelusta kotona onkin selvästi ollut hyötyä.  Pitkän kurssin aikana voi tietoisesti harjoittelemalla oppia erilaisia ruuanlaiton taitoja, samalla kun kuitenkin tekee kotona ruokaa. ”Taidon oppii käytännössä, kun itse tekee ja kertaa” – toteaa Elina. Harjoittelun myötä rohkeus soveltaa kasvaa.
Nyt kurssin lopussa Elina osaa ja uskaltaa myös kokeilla rohkeammin vaikkapa erilaisia mausteita. Kaupasta voi ostaa isoäidin ”aitoja” raaka-aineita ja eineshyllyn voi vaikka unohtaa, kun pinaattiletut syntyvät kotona vähemmällä suolalla ja lisäaineettomasti. Tiedon ja taidon kasvaessa myös ruuan arvostus on kasvanut.
Taidon oppiminen vie mukanaan
Syksyllä Elina innostui kokonaisen kalan käsittelystä, mutta ”Kokonaisen broilerin käsittelyyn voisi tulla hakemaan lisäoppia, ja aina on jotain mitä voisi oppia tekemään paremmin” Elina lisää. Samoin suklaan käsittely ja monimutkaisemmat jälkiruuat kiinnostaisivat jatkossa. 
Elinan mielestä on tärkeää, että aikuisenakin pääsee oppimaan ja asioita myös oppii, kun opetetaan. Kirjasta lukemalla ei hyväksi kotikokiksi niin vain tullakaan. Elina on yllättynyt kurssilaisten sitoutumisesta: Kiireisillä aikuisilla on halua myös pitkäjänteiseen oppimiseen. Hienoa on myös se, että kurssit ovat tarkoitettu kaikille aikuisille. Kuka tahansa voi tulla kursseille hakemaan inspiraatiota arkeen. Ruuanvalmistuskurssilla tapaa uusia ihmisiä ja mikäs onkaan sen parempi tapa kuin ruokapöydän ääressä, yhdessä tehtyjä ruokia maistellessa. Elina kannustaa kotikokkeja: ”Olisi hauska, että ihmiset uskaltaisivat haastaa itseään kehittämään omia taitojaan!”
Helsingin työväenopiston kotitalousopetus vuonna 2010
·         4800 opiskelijaa suoritti jonkun kotitalouden kurssin
·         413 kurssia tai luentoja
·         yhteensä 4300 oppituntia 
·         Kursseja on kolme eri taitotasoa.
·         Kurssien pituus vaihtelee yhdestä illasta pidempiin, myös koko vuoden mittainen Hyväksi kotikokiksi -kokonaisuus.
·         Aiheet vaihtelevat keralalaisesta keittiöstä kalankäsittelyyn ja kuppikakkuihin.
Minna Rautio-Pakaste ja Riina Pykäri

Tämä juttu on julkaistu Kotitalousopettaja lehden numerossa 3/2011