10. syyskuuta 2013

Vauvan kanssa keittiössä

Kahdeksan äitiä ja kuusi vauvaa valtaavat Opistotalon opetuskeittiön viitenä tiistai-aamuna. Kurssin nimenä on Kotiruokaa vauvoille ja taaperoille, mutta kurssilla ehditään tehdä paljon muutakin kuin vauvansoseita. Tavoitteena on oppia valmistamaan vauvalle sopivaa ruokaa eri muodoissa ja eri raaka-aineita käyttäen, perehtyä terveellisen ruokavalion koostamiseen, pohtia koko perheen ruokia, ruokatottumuksia ja ateriointia sekä suunnitella kodin ruokataloutta toimivaksi. Lisäksi tavataan samassa tilanteessa olevia ihmisiä, saadaan vertaistukea ja jutellaan vauvojen elämään kuuluvista asioista, kuten lasisista tuttipulloista, kestovaipoista ja rintarepun kanssa päälle sopivista sadesuojista.  Työskentelyn lomassa ihmetellään vauvoihin, ruokaan ja lastenkasvatukseen liittyviä tapoja, tarinoita, myyttejä ja faktoja.

Tähän mennessä kurssilaiset ovat yhdessä huomanneet, että yhdellä kädellä on hankala fileoida kalaa, että ruoka ei pysy lämpimänä vaipanvaihdon aikana ja että pienen lapsen vanhemmalle on turha kattaa veistä haarukan kaveriksi. Yhdessä on hauska kokata ja viereiseltä äidiltä saa aina apua!

Terveisin
Jonna Martikainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti